Parhaat asiat lomalla

Minäpäs kävin lomareissulla. Turkissa. Mentiin semmoisella lomalenolla missä taputettiin lennon lopuksi. Ja mummot epäilivät että heitä huijjataan (todellakin, kahdella jiillä) kahvin hinnassa, ja että muut matkustajat käyvät harrastamassa seksiä vessassa (paluumatkalla samat mummot valittivat, että Turkissa oli ollut ihan  liian kuuma). Ja keski-ikäiset lihavat (ja epäilen, tärinän ja hikoilun perusteella, että varsin darraiset) taskuliivimiehet kertovat kovaan ääneen tarinaa kerrasta ”kun kävivät Moskovassa huorissa”. Mutta mitäpä sitä ei ihminen halvan (tai no, kohtuuhintaisen) auringonvalon takia kestäisi.

Ajattelinkin lomasta (väliaikaisesti) positiivistuneena kertoa, mitkä olivat parhaat asiat tällä lomalla

  • Tyyppi, joka basaarissa huusi perääni saksaksi ”Hei nuorukainen…” ja sitten jotenkin onnistui samaan lauseeseen korjaamaan sen muotoon —ööö frau.
  • Treenaaminen. Lomalla treenaan yleensä tavallista enemmän, koska se on kivaa (vähän niinkuin en lopeta syömistä ja nukkumistakaan lomalla, vaan yritän tehdä niitäkin mahdollisimman paljon). Koska jostain syystä paikan päältä ei löytynyt tankotanssitankoa ja salin päävaruste oli pingispöytä (kyllä!), piti treenata vähän vähemmän. Mutta kivaa se on silti.
  • Ulkomaalaissuklaat. Tässä mentiin ehkä koko reissun aikana syvimmälle vieraaseen kulttuuriin. Se ei ole loma eikä mikään, jos ei osteta karkkihyllyä tyhjäksi ja kriittisesti maistella outoja suklaa-asioita kipakasti kommentoiden.
  • Hassut sanat. Turkissa kakku on kek. Ja Bölgesi on oikeasti sana! Loistoa! No mitä voin sanoa. Olen ihminen jota naurattaa Utfart. Joka kerta.
  • Oudot hedelmät. Ostettiin tosi pieni meloni. Se olikin kurpitsa. Onneksi ei täytetty sitä vodkalla.
  • Tuliaissuklaa. Sitä on paljon. Ja se on melkein syöty.

 

 

Oli niitä oikeasti aika monta muutakin. Onneksi kotona oli tuulista, kuraista ja ylipäänsä pipo- ja talvitakkikelit, ja bussissa takana istui mies joka haisi vanhalle viinalle ja pärisytteli yksin kielellään pieruääniä koko matkan. Että se meni nopeesti ohi, se.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s